Kehomieli-harjoitteet vaikuttavat aivoihin

Tietoisella hengityksellä ja monilla täydentävillä ja vaihtoehtoisilla hoidoilla (CAM, Complementary and Alternative Medicine), kuten kehomieli-hoidoilla ja -harjoitteilla on tutkimuksissa todettu olevan myönteisiä koettuja vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Fysiologisia vaikutusmekanismeja on myös jonkin verran tutkittu.

UKK-instituutin verkkosivuilla julkaistussa tutkimustiivistelmässä kerrotaan, että systemaattisen katsauksen (Zhang et al 2021) mukaan tietoista hengitystä hyödyntävällä body & mind-harjoittelulla oli  yhteyksiä magneettikuvauksissa havaittuihin myönteisiin muutoksiin aivojen rakenteissa, neuraalisissa yhteyksissä ja aktiivisuudessa useilla aivojen alueilla. Muutoksia havaittiin etenkin etuaivokuorella, ohimolohkossa, hippokampuksessa, aivosaarekkeessa, pihtipoimussa ja useissa aivojen hermoverkoissa.

Tutkimuskatsaukseen valittiin yhteensä 15 tutkimusta, jotka käsittelivät body & mind -lajeista joogan, taijin tai qigongin vaikutuksia terveiden aikuisten aivojen rakenteisiin ja toimintoihin.

Annika Taulaniemen kirjoittamassa jutussa Body & mind -liikuntamuodot vaikuttavat aivojen rakenteisiin ja toimintoihin – UKK-instituutti (ukkinstituutti.fi) todetaan: ”Moniin perinteisiin harjoitusmuotoihin, kuten aerobiseen harjoitteluun tai lihasvoimaharjoitteluun, verrattuna näissä body & mind -lajeissa harjoitukset toteutetaan hitaammassa tempossa. Sen vuoksi ne soveltuvat hyvin ikääntyvien tai kroonista sairautta sairastavien harjoitusmuodoksi. Myönteisten terveyshyötyjen lisäksi näiden lajien on koettu vaikuttavan myös mielen hyvinvointiin, kuten stressin, ahdistuksen ja masennuksen lievenemiseen tai kognitiivisten kykyjen kuten keskittymisen, muistin ja oppimisen paranemiseen.”

Systemaattinen katsaus: Zhang et al: Effects of Mind–Body Exercise on Brain Structure and Function: A Systematic Review on MRI Studies. Brain Sci. 2021, 11, 205.

  • All Posts
  • Asiantuntijahaastattelu
  • Blogi
  • Lääkärin työ
  • Mielipide
  • Perusterveydenhuolto
  • Sairaanhoitajan työ
  • Terveyspolitiikka
  • Tiedotteet
  • Tutkimus
  • Uutiset

Lisää kirjoituksia

Paradigman muutos syövän hoidossa

Yhdysvalloissa keskustellaan syövän hoidon paradigman muutoksesta. Yhdistävä onkologia ymmärretään tärkeäksi erityisesti syövästä toipuvien auttamisessa ja palliatiivisessa hoidossa. Paradigma tarkoittaa Thomas Kuhnin mukaan yhteiskunnassa vallitsevaa ymmärrystä (uskomusjärjestelmää) siitä, millainen on todellisuus....

Lue lisää

TANSSI-LIIKETERAPIAN MONET PUOLET

Kirjoittaja: Päivi Pylvänäinen Tanssi-liiketerapia: turvallisuutta kehoon, yhteyksiä, säätelyä, ilmaisua ja toimijuutta oli puheenvuoroni otsikko Taide, luonto ja terveys -seminaarissa Tampereen yliopistossa 21.5.2022. Tulevat ja menneet tapahtumat – Yhdistävä Lääketiede ry...

Lue lisää

Kannattaa kuunnella huippuasiantuntijoita!

TÄRKEÄ EUROOPAN PARLAMENTIN teemaryhmän seminaari. Ilmainen. Professorit ja kliinikot kertovat akupunktiosta, kehomieli-hoidoista, manipulaatiohoidoista ja kasvipohjaisesta ravitsemuksesta kroonisen kivun hoidossa. Tiistai, 12.10. 2021 klo 17 – 19 Suomen aikaa. ILMOITTAUDU etäseminaariin...

Lue lisää

Toimintamme on monialaista, monitieteistä ja eri sektoreita yhdistävää.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Tilaa ilmoitukset uusista artikkeleista syöttämällä sähköpostiosoitteesi

Seuraa meitä somessa, niin saat lisätietoa tutkimuksistamme ja hankkeistamme!

Copyright © 2023 Yhdistävä Lääketiede ry