Kokonaisvaltaista kivunhoitoa

”Minua ei kiinnosta pelkästään psyykkinen tai somaattinen terveys vaan potilaan liittyminen yhteisöönsä, potilaan arvomaailma, kieli ja kulttuuri.”

Pirjo Lindfors-Labato hoitaa potilaitaan kokonaisvaltaisesti. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisessa kivunhoidossa yhdistelemällä täydentäviä hoitoja länsimaiseen medisiinaan.

Pirjo on lääketieteen tohtori ja anestesiaerikoislääkäri, jolla on kivunhoidon erityispätevyys ja psykoterapiakoulutusta. Hän on käynyt kaksivuotisen MBSR mindfulness stressinhallinnan ohjaajakoulutuksen sekä kouluttautunut ravitsemusalalla.

Pirjo on kehittänyt kipunarratiivia osana moniongelmaisten potilaiden hoitoa. Hän on työskennellyt erikoislääkärinä Kanta-Hämeen keskussairaalan kipupoliklinikalla vuosina 2003-2017. Lisäksi Pirjo perusti kipupoliklinikan vuonna  2008 HUS:n Länsi-Uudenmaan sairaalaan Tammisaareen vuonna 2008, jossa hän työskenteli vuoteen 2016. Nykyisin hän toimii yksityislääkärinä Kruununhaan lääkärikeskuksessa, jonka yhteydessä toimii myös Helsingin Antioksidanttiklinikka.

Pirjo laskeskelee, että hän on hoitanut kunnallisesti 417 kipupotilasta ja Antioksidanttiklinikalla noin 800 potilasta.  Heidän ongelmansa ovat erittäin monimuotoisia. Aina kivulle ei löydy neurofysiologista selitystä. Potilailla on usein vatsavaivoja liittyen stressiin, allergioihin tai ruoka-aineärsytyksiin, yliliikkuvuutta, fibromyalgia-oireita, traumaattisia kokemuksia, masennusta, kroonista väsymysoireyhtymää ja kilpirauhasen vajaatoimintaa.

Pirjon työnkuvaan kuuluu potilaiden vastaanotto tai etävastaanotto, jossa potilaan täyttämien lomakkeiden, haastattelun, potilaan tutkimuksen, ruokapäiväkirjojen ja laboratoriokokeiden pohjalta räätälöidään potilaan toivomukset huomioiden kokonaisvaltainen hoito. Hoitoon kuuluvat mahdollisen lääkehoidon lisäksi elintapahoidot: ohjeistukset ruokavalioon sekä räätälöidyt ravintolisät, suositukset mindfulnessiin, liikuntaan, taukojumppaan, unihygieniaan sekä päihteiden käytön rajoittamiseen. Lisäksi potilas saatetaan lähettää esimerkiksi fysioterapiaan, psykofyysiseen fysioterapiaan tai psykoterapiaan.

Pirjo kouluttaa itseään säännöllisesti osallistumalla alan kongresseihin ja webinaareihin. Hänet valittiin Suomen kipupotilasliiton kipuvaikuttajaksi vuonna 2005. Ja hän on usean alansa asiantuntijajärjestön jäsen. [i]

Pirjo tekee tutkimusta aiheesta stressin ja elämäntapahtumien sekä elintapojen liittyminen kipuun, masennukseen ja uupumukseen. ( Kipuviesti 2/2019). Kipuviesti 2-2019.pdf (directo.fi)

Kehitysmaissa yhteisöllisyys nähdään voimavarana

Työskennellessään ja opiskellessaan eri kulttuureissa, erityisesti kehitysmaissa, Pirjo on nähnyt monenlaisia tapoja parantaa. ”Antropologisesti länsimainen medisiina on vain yksi kulttuurinen määritelmä muiden joukossa”, Pirjo sanoo. Hän aloitti lääketieteen opinnot aikanaan Leningradissa. Siellä hänen opettajansa suhtautuivat kunnioittavasti silmiin katsoen potilaisiin ja osoittivat myötätuntoa myös potilasta kädestä kiinni pitäen tai olkapäähän koskettaen.

Erityisesti kehitysmaissa työskentely opetti Pirjolle paljon kokonaisvaltaisesta hoitamisesta. Kamerunilaisessa viidakkosairaalassa Pirjo havaitsi, että kärsimys lieventyi, kun potilaat puhalsivat yhteen hiileen ja tukivat toisiaan. Pirjo näki ja koki, miten yhteisöllisyyteen liittyvät hellyys ja kosketus sekä huumori, musiikki ja tanssiminen auttoivat kipujen hallinnassa. Pirjo pitää yhteisöllisyyttä voimavarana. Hän uskoo, ettei ihminen ole pelkästään psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus vaan myös kulttuuri muokkaa olennaisesti ihmistä sekä hänen käsityksiään itsestään ja terveydestään.

Pirjon tohtorin väitöskirja käsitteli lääkärien työhyvinvointia. Hän sai kimmokkeen väitöskirjan aiheeseensa, kun hän työskenteli Barbadoksella, jossa lääkärit tekivät pitkiä päiviä. Eräs lääkäri menehtyi sydänkohtaukseen tehtyään töitä 33 tuntia putkeen.

Pirjo toivoo yhdistävän lääketieteen yleistyvän sosiaali- ja terveysalalla

Pirjo Lindfors-Labato on Yhdistävän lääketieteen yhdistyksen hallituksen varajäsen: ”Haluan edesauttaa perinteisen länsimedisiinan, funktionaalisen – ja elintapalääketieteen, lääketieteellisen ravitsemusterapian ja CAM-hoitojen yhdistäviä käytäntöjä kokonaisvaltaisesti potilaan somato-psyko-sosio-kulttuurisen terveyden palauttamiseksi.”

Euroopan neuvosto antoi vuonna 2002 suosituksen tarjota kaikille potilaille laadukasta lääketieteellistä ravitsemusterapiaa.  Sen mukaan ravitsemushoito on aivan yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin lääkehoito. Ravitsemushoidot yleistyvät pikkuhiljaa, mutta vastustusta edelleen on. ”Suomessa lääkäreillä on liian lääkekeskeinen koulutus. Ravitsemustieto on lapsen kengissä. Lääkärit ohittavat usein tiedon, että väärät elintottumukset ovat yhteydessä sairauksiin.”

Pirjo on huolissaan erityisesti niistä potilaista, joilla on vaikeita oireita, muttei diagnoosia.  Hän pelkää, että työ- ja säästötahdin koventuessa entisestään he jäävät helposti hoidon ulkopuolelle ja syrjäytyvät. Esimerkiksi Kanta-Hämeen keskussairaalan kipupoliklinikalla annettiin ohjeistus lyhentää vastaanottoaikaa puolestatoista tunnista tuntiin ja lopettaa ravitsemuslaboratorio-kokeiden ottaminen monisairailta potilailta, joilla oli keskimäärin neljä eri kipudiagnoosia ja kolme muuta sairautta. ”Tämä tapahtui, vaikka minulla oli kahden eri keskussairaalan kipupoliklinikoilla noin viisikymmentä potilasta, jotka parantuivat niin, etteivät enää tarvinneet lääkkeitä kipuunsa. Oli esimerkiksi eräs potilas, jolta yhdessätoista kuukaudessa poistui seitsemän diagnoosia ja yksitoista lääkitystä lääketieteellisellä ravitsemusterapialla, mindfulnessilla, räätälöidyllä liikunnalla ja psykoterapialla. Olisi kansantaloudellisesti kannattavaa antaa elintapahoitoja: Sen sijaan, että potilaat joutuvat ostamaan kalliita lääkkeitä, he voisivat ruokavaliolla, ravintolisillä ja liikuntaa lisäämällä sekä aktiivisella rentoutuksella, ryhmäfysioterapialla tai -psykoterapialla saada itsensä parempaan kuntoon.”

Lääkärin tulisi olla ensin ihminen ihmiselle

”Jo lapsuudessa itselleni luoma päämääräni oli, että lääkärinä ja antropologina (joksi en koskaan valmistunut) ymmärrän potilasta ja autan häntä ymmärtämään oman sairautensa kehitystä siinä kontekstissa, missä se on syntynyt. Tehtävänäni on lieventää potilaan kärsimystä ja auttaa häntä parantumaan kokonaisvaltaisesti niistä somato-psyko-sosio-kulttuurisista sairauksista tai terveysongelmista, joita hänellä ilmenee. Pyrin koherenssiin, mikä tarkoittaa sitä, että autan potilasta a) ymmärtämään hänen tilanteensa, b) hallitsemaan tai vaikuttamaan tilanteeseen ja c) ylläpitämään elämän merkityksellisyyttä. Koherenssin saavuttaminen on usein riittävä. Moraalis-eettisinä ohjausnuorinani ovat toimineet vanhempieni vankkumaton oikeudenmukaisuuden vaatimus ja pyrkimys tieteelliseen totuuteen.”

Moniongelmaiset potilaat saavat eniten hyötyä kokonaisvaltaisesta hoidosta.

”Lääkäri voi määrätä paljon muutakin kuin lääkkeitä, esim. liikuntaa niin sanotulla liikuntareseptillä. Hän voi lähettää fysioterapiaan, psykofyysiseen fysioterapiaan, psykoterapiaan, ravitsemusterapiaan. Lääkäri voi suositella mindfulness-harjoitteita, venyttelyä, taukojumppaa, ruokavaliota, täydennysravintovalmisteita. Lääkäri voi myös kirjoittaa reseptin vitamiineista tai hivenaineista tai rasvahapoista, mikäli niistä on ICD-koodin mukainen puute.”

Pirjon mukaan hyvä lääkäri-potilassuhde on sellainen, jossa lääkäri on ensin ihminen toisen ihmisen rinnalla ja sitten vasta lääkäri potilaalle. Lääkärin tulee osata kunnioittaa potilaan henkilökohtaista kulttuuria ja kuunnella potilaan kärsimystarinaa ja potilaan antamia merkityksiä sairauteen liittyen, mm. sairauden merkitystä potilaan elämälle, oireiden syitä, hoitokeinoja. Lääkäri ei saa ohittaa potilaan subjektia, ei objektivoida eikä patologisoida. Elimen epätoimivuuden lisäksi pitää voida huomioida tilanteen merkitys potilaan elämälle. Potilaan toivomusta hoitotavoista on kunnioitettava.

Pirjon ja myös tutkimusten mukaan hoitotyössä auttaa, jos hoitava henkilö on itse kokenut kärsimystä. On hyvä olla nöyrä ja kunnioittaa potilaan arvomaailmaa ja opetella hyvät kuuntelu- ja neuvottelutaidot. Luonnollisesti tarvitaan myös perusteelliset lääketieteen tiedot ja taidot.  ”Olen nähtävästi oppinut tekemään oikeita kysymyksiä, koska olen itsekin kärsinyt. Olen sekä lääkäri että vertaiskokija. Taitoa kysyä oikeita kysymyksiä ei opi niinkään lääkäri- vaan elämänkoulussa. ”

Lääkäri luo ilmapiirin, jossa potilas voi olla pelkäämättä ja jännittämättä, jolloin hän uskaltaa ilmaista vaikeitakin asioita. ”Siitä tulee hyvä olo, kun potilas sanoo liikuttuneena, ettei kukaan ole aikaisemmin osannut kysyä häneltä oikeita kysymyksiä. Se että saa toisen voimaan hyvin tai paremmin, kohentaa myös omaa mielialaani. ”

Pirjo on ajoittain uupunut kuunneltuaan potilaiden vaikeita kärsimystarinoita, jotka liian usein liittyvät toimimattomaan terveydenhuoltoon. ”Välillä työni on Don Quijoten taistelua. Kerran seurasin erään potilaan fosfaattitasoja. Hänellä oli lihasheikkoutta ja pistelyä, mikä sopi kirjallisuuden mukaan mataliin fosfaattitasoihin. Lähetin potilaan endokrinologille selvittääkseni, olisiko potilaalla fosfaattiaineenvaihduntaan liittyvä häiriö. Lähetettä ei hyväksytty. Kirjoitin potilaalle erityisluvalla fosfaattilisää ja hänen vointinsa koheni hieman, mutta syy jäi selvittämättä. Seitsemän vuoden päästä endokrinologian poliklinikalla väki oli nuorentunut ja eräs nuori lääkäri otti asian tutkittavaksi. Potilaalta löytyi harvinainen fosfaattimetabolian häiriö. Hän sai syyn oireelleen, mikä auttoi häntä elämään sairautensa kanssa paremmin.”

“Länsimainen medisiina usein objektivoi, patologisoi ja ohittaa potilaan subjektina. Pirjon mielestä on surullista, ettei uskota potilaan olevan usein itse itsensä paras asiantuntija. Muutosta on kuitenkin tulossa. Potilaita on kutsuttu luennoimaan kansainvälisissä kongresseissa. Kanadassa voivat potilaat osallistua ns. potilas-partnerina kirjoittamaan jopa tieteellisiä artikkeleita.”

Parantavat kipunarratiivit

Kokonaisvaltaisessa kivunhoidossa on tärkeää kuunnella tarkasti potilaan kipuun liittyvä kärsimystarina. Tarinat kuvaavat usein traumaattisia elämäntapahtumia, jotka ovat muuttaneet elimistön puolustusjärjestelmää ja herkistäneet kivulle. Jos Pirjo saisi muuttaa lääkärien koulutusta, hän lisäisi ravitsemuskoulutuksen lisäksi traumatietoisuutta. ”SOTE:mme ei ole kyllin traumainformoitu. Näistä asioista ei usein ymmärretä kysyä.”

Kokonaisvaltaisesti hoidettaessa kivulle löytyy harvoin pikaratkaisua. Ongelmien taustalla on usein subjektiivinen stressin ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus. ”Hoitotapani perustuu kokonaisvaltaiseen potilaan tilanteen ja elämän ymmärtämiseen. Hoidon tavoitteena on elintapojen optimoinnin ohella subjektiivisen stressinkokemuksen hallintaan saattaminen painottamalla voimavaroja ja pyrkimällä vahvistamaan potilaan koherenssin tunnetta. Tässä auttaa potilaan arvomaailman kunnioittaminen, narratiivinen työskentely sekä yhteisöllisyyden tukeminen.

Pirjolla on kliinistä kokemusta – ja on myös tutkimusnäyttöä – siitä, että kiputarinan kirjoittaminen ja kertominen voi parantaa kivusta: ”In the telling the teller understands the tale. Kiputarinan kertominen auttaa kertojaa ymmärtämään, missä kontekstissa kipu on syntynyt. Hän saa kivulleen oikeutusta ja elämälleen jatkuvuutta. Tarinalla on alku, juoni, henkilöt ja loppu. ”

Pirjo kertoo: ”Narratiivisessa työskentelyssä saan käyttää omaa persoonaani ja elämänkokemustani sekä monipuolista koulutustani. Kärsimyskertomuksen kuunteleminen ja siitä kyseleminen saattaa minut olemaan spiraalimaisesti läsnä ja mukana potilaan kärsimyksessä. Narratiivisessa työskentelyssä potilas voimaantuu usein jo tullessaan kuulluksi, jolloin hän saa legitimaation tilanteestaan. Tämä poistaa stigmaa ja antaa hänelle luvan olla kipeä, uupunut, masentunut. Parhaimmillaan potilas uskaltaa siirtyä passiivisesta uhrista aktiiviseksi toimijaksi. Kertomalla työstäminen ja positiivinen kokemus kuulluksi tulemisesta voi murtaa jään ja auttaa potilasta kertomaan omasta tilanteestaan tärkeille ihmisille ja esimerkiksi työyhteisölle.  Näin työnantaja ja -kaverit ymmärtävät tilanteen, eivätkä esimerkiksi enää epäile potilasta ”lintsaamisesta”. Potilaan masennus vähentyy ja mieliala parantuu.”

Monet kiputilat kumpuavat hoivanpuutteesta varhaislapsuudessa. Pirjon kirjoituksen alla olevan tutkimuksen mukaan fibromyalgiapotilaat, joilla on traumaattisia kokemuksia, kokevat saavansa apua kosketukseen perustuvista oksitosiinin eritystä lisäävistä hoidoista, kuten hieronnasta, lymfaterapiasta ja psykologisesta vyöhyketerapiasta. Suuri osa potilaista käyttää myös ravintolisiä.

Täydentäviä hoitotapoja kivunhoidossa on kyllä tutkittu, mutta tutkimukset on usein tehty fysioterapian, hoitotieteen tai antropologian alalla. Siksi lääkärit eivät usein ole tietoisia tutkimustuloksista.

Plasebolla on osoitettu olevan merkittävä vaikutus potilaan tervehtymisessä. Plasebovaikutus jää kuitenkin usein käyttämättä, mikä on Pirjon mielestä epäeettistä! On myös osoitettu, että nauru ja huumori auttavat kiputiloissa. (IASP maailmankongressiluennot)

Pirjo Lindfors-Labato


[i] muun muassa Maailman  (IASP) ja Suomen  (SKTY ry) kivuntutkimusyhdistyksen, Euroopan (ESPEN) ja Suomen (FISPEN) kliinisen ravitsemustutkimusyhdistyksen, Amerikan elintapalääketieteen yhdistyksen (ACLM), Suomen Psykiatriyhdistyksen (SPY ry), Suomen Selkäliiton sekä Suomen Ehlers-Danlos yhdistyksen (SEDY ry) jäsen.

Linkit:

Pirjo Lindfors – Antioksidanttiklinikka

lindfors-labato_fibromyalgiaa.pdf (finnanest.fi)

Pirjo Lindfors – Yhteisöllisyyden terveysvaikutuksista (psykoterapia-lehti.fi)

International Association for the Study of Pain (IASP) (iasp-pain.org)

Suomen Kivuntutkimusyhdistys ry (skty.org)

ESPEN

Fispen

Home (lifestylemedicine.org)

Etusivu – Suomen Psykiatriyhdistys

Selkäliitto (selkakanava.fi)

Suomen Ehlers-Danlos -yhdistys (ehlers-danlos.fi)

Kirjoittaja: Saara Metsäranta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *