Mikä onkaan täydentävää?

  • Olen tutustunut yhdistävään lääketieteeseen nyt parin vuoden ajan ja päässyt muodostamaan omaa käsitystä siinä viljeltävistä käsitteistä ja terminologiasta.
  • Olen saanut tutustua muihin terveydenhuollon ammattilaisiin, jotka näkevät terveydenhuollon alan suunnilleen samasta näkövinkkelistä kuin minä.
  • Olen myös saanut tarkennettua omaa mielipidettäni nykyjärjestelmästä, sekä pystyn osallistumaan keskusteluun yhteiskunnallisella tasolla tukenani yhdessä mietityt kannanotot.

Filosofiani yhdistävästä lääketieteestä kiteytyy piirroksessa, joka on artikkelikuvana.

Hanna Keränen

Piirros oli logoehdotukseni yhdistykselle, mutta siitä tuli ennemminkin taideteos. Piirroksessa silta yhdistää kahta vastarantaa. Joen vastarannat kuvaavat kahta hoitosuuntausta: perinteistä ja täydentävää. Perinteinen ranta on harakanvarvas-perinneommelta ja vastaranta lääkäreiden tikkiommelta.

Historian arvokkuus

Historiassamme, geeneissämme, suullisessa- ja tapaperinnössämme on hurjan paljon sellaista, mistä lääketiedekin voi ammentaa. Minä käsitän perinteiseksi lääketieteeksi kansan parissa perimätietona kulkeutuneet hoitomuodot, kuten kalevalaisen jäsenkorjauksen, erilaiset muut kosketushoidot, yrttilääkinnän ja erilaiset hengelliset hoidot.

Suomessa entisajan parantajat käyttivät loihdintaa, eli suggestiivisia lausahduksia hoitonsa tukena. Loitsut ovat lähes unohdettua perinnehoitoa, mutta mielestäni ne ovat nimenomaan perinnelääketieteen ytimessä. Perinnelääketieteen ranta on polveilevaa, kuten harakanvarvasommelkin eikä yhtenäistä. Se kuitenkin muodostaa harmonisen kokonaisuuden, joka on samalla esteettinen ja ajaa ompeleen asian: kiinnittää kaksi kappaletta toisiinsa.

Mitä täydentävät hoitomuodot mielestäni sitten ovat?

Farmasian uudehkot lääkkeet, biosimilaarit ja geeniteknologiaan pohjautuvat lääkkeet, sekä rokotukset kaavoittavat jo kolmatta rantaa tai sivupuroa. Molekyylilääkket, kajoavat toimenpiteet, ja muu nykylääketieteeseen kuuluvat hoidot täydentävät ennaltaehkäisevää perinnehoitoa. Silti ne sijoitetaan vastarannalle kaikessa ammatillisessa keskustelussa ja hoitosuosituksissa. Biolääketieteen tekninen tehokkuus on kuin suoraviivainen ja säntillinen tikkiommelranta. Se vaikuttaa selkeältä ja säännönmukaiselta, eikä esteettisyys ole sen ydintä. 

Yhdistävä lääketiede ry kuvastaa siltaa, joka voi yhdistää molemmat rannat ja sivupurot keskustelemaan keskenään neutraalissa ympäristössä.

Yhdistys pystyy tekemään puolueettomia selvityksiä ja esityksiä asioista, joissa pohjalla on terveydenhuollon perusnäkemys: avun löytäminen. Tällaiseen sillanrakennukseen on nykyajassa tilausta.

Tällaisessa toiminnassa minäkin haluan olla mukana.

Hanna Keränen.

Kirjoittaja, farmaseutti, FM (biokemia) Hanna Keränen on Yhdistävä Lääketiede ry:n jäsen.

Artikkelikuvan suunnittelu Hanna Keränen, toteutus Otso Kassinen.

  • All Posts
  • Asiantuntijahaastattelu
  • Blogi
  • Dialogi
  • Lääkärin työ
  • Mielipide
  • Perusterveydenhuolto
  • Sairaanhoitajan työ
  • Terveyspolitiikka
  • Tiedotteet
  • Tutkimus
  • Uutiset

Lisää kirjoituksia

MITÄ ON YHDISTÄVÄ LÄÄKETIEDE JA HOITO

Ihminen on kokonaisuus. Ihmisen kohtaaminen hoitamisessa on tärkeää. Hanna Kortejärven ajatuksia ja kokemuksia. Haastattelu Paulin pakeilla ” auttoi minua kirkastamaan ajatuksiani minulle hyvin merkittävistä asioista. Nämä teemat ovat kokonaisvaltainen ihmiskäsitys,...

Lue lisää

Yhdistävä lääketiede ja terveys Euroopan parlamentissa

Europarlamentaarikoiden Yhdistävä lääketiede ja terveys -ryhmä edistää Euroopan parlamentin kansanterveyspolitiikassa tavanomaisen biolääketieteellisen hoidon ja täydentävien hoitomuotojen yhteensovittamista. Euroopan parlamentin “The MEP Interest Group on Integrative Medicine & Health” kutsuu avoimeen virtuaaliseen aloitustilaisuuteen...

Lue lisää
dialogikuva Pauli Liikala

Dialogi: Pauli Liikala

Ennakoivan terveydenhoidon- dialogisarjassa elämänpolunvalmentaja Pauli Liikala avaa ”Kokemuksia hyvinvoinnin ja terveyden kehittämisestä.” Paulilla on pitkäaikainen työkokemus liikkeenjohdon konsulttina ja mentorina. Hän on myös positiivisen psykologian valmentaja ja NHA elintapavalmentaja.  Paulilla on...

Lue lisää

Toimintamme on monialaista, monitieteistä ja eri sektoreita yhdistävää.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Tilaa ilmoitukset uusista artikkeleista syöttämällä sähköpostiosoitteesi

Seuraa meitä somessa, niin saat lisätietoa tutkimuksistamme ja hankkeistamme!

Copyright © 2024 Yhdistävä Lääketiede ry