TAIDE, LUONTO JA TERVEYS

Taide- ja luontoterapiat avaavat runsaasti mahdollisuuksia terveydenhuollossa

Luonto ja taiteet – kuten musiikki, kuvataide, tanssi ja teatteri – ovat antiikista lähtien kuuluneet olennaisena osana eurooppalaisen terveyden ja sairaanhoidon kulttuuriin. Monet osaavat itse hakea hyvinvointia vaikkapa metsästä tai taidekokemuksista, mutta terveydenhuollossa luonto- ja taideterapioilla on toistaiseksi ollut hyvin pieni rooli.

Yhdistävä Lääketiede ry järjestää yhdessä Tampereen yliopiston kanssa 21. toukokuuta 2022 maksuttoman seminaarin, jossa kerrotaan erilaisten luonto- ja taideterapioiden tutkimuksesta ja niiden käytöstä terveydenhuollossa.  Tarkoitus on myös pohtia näiden terapiamuotojen merkitystä kansanterveydelle ja yksityisille ihmisille sairauksien hoidon tukena.

Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja luonto- ja taideterapiamuotojen johtavilta asiantuntijoilta: muun muassa kuvataideterapiasta, musiikkiterapiasta, ekopsykologiasta ja tanssi-liiketerapiasta.

Tilaisuus on suunnattu terveydenhuollon ammattilaisille, tutkijoille ja opiskelijoille. Tervetulleita ovat kaikki taiteen ja luonnon hyvinvointivaikutuksista kiinnostuneet.

Aika: Lauantai 21.5.2022 klo 10–17

Paikka: Tampereen yliopisto, Päätalon sali A1, Kalevantie 4, Tampere. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyden kautta. Osallistumislinkin saat ilmoittauduttuasi.

Ohjelma: https://www.yhdistavalaaketiede.fi/tapahtumia/

Ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/taideluontojaterveys2022

Osallistujamäärä on rajattu.

Lisätiedot:

Kaija Helin, helininkaija@gmail.com  0407078617

Pia Vuolanto, pia.vuolanto@tuni.fi 0404106489

  • All Posts
  • Asiantuntijahaastattelu
  • Blogi
  • Lääkärin työ
  • Mielipide
  • Perusterveydenhuolto
  • Sairaanhoitajan työ
  • Terveyspolitiikka
  • Tiedotteet
  • Tutkimus
  • Uutiset

Lisää kirjoituksia

Saksan Baijeri panostaa yhdistävään lääketieteseen

Saksassa, Baijerin osavaltion terveysministeri (terveydenhoidon valtiosiheeri) Klaus Holetschek panostaa integroivaan eli yhdistävään lääketieteeseen. Baijeriin perustetaan yhdistävän terveydenhoidon oppituoli (professuuri) tutkimaan tavanomaisen (konventionaalisen) lääketieteen ja täydentävien hoitojen yhdistämistä. Terveysministeri Holetschek painottaa,...

Lue lisää

MITÄ ON YHDISTÄVÄ LÄÄKETIEDE JA HOITO

Ihminen on kokonaisuus. Ihmisen kohtaaminen hoitamisessa on tärkeää. Hanna Kortejärven ajatuksia ja kokemuksia. Haastattelu Paulin pakeilla ” auttoi minua kirkastamaan ajatuksiani minulle hyvin merkittävistä asioista. Nämä teemat ovat kokonaisvaltainen ihmiskäsitys,...

Lue lisää

Toimintamme on monialaista, monitieteistä ja eri sektoreita yhdistävää.

Tee sähköpostitilaus blogiin

Tilaa ilmoitukset uusista artikkeleista syöttämällä sähköpostiosoitteesi

Seuraa meitä somessa, niin saat lisätietoa tutkimuksistamme ja hankkeistamme!

Copyright © 2023 Yhdistävä Lääketiede ry